LIIKKUVA ILTAPÄIVÄTOIMINTA
Lapsi tarvitsee koulupäivän jälkeen turvallisen aikuisen läsnäoloa, lepoa, aikaa läksyille sekä toimintaa. Iltapäivätoiminta voi auttaa lasta liikkumaan terveytensä kannalta riittävästi.
0-2-luokkalaisten iltapäivätoiminnan tavoitteena on vähentää lasten yksinäisiä iltapäiviä ja lisätä lasten päivittäistä liikkumista.
Lapin Liikunta ry tukee toimintaa kouluttamalla ohjaajia ja toimimalla liikunnan asiantuntijana tarvittaessa esimerkiksi toimijatapaamisissa.
Koulutukset:
-Iloa liikkeelle iltapäiviin koulutukset (3 jaksoa)
-Liikkujaksi koulutus, innosta vähän liikkuvat onnistumaan
-Taitavaksi liikkujaksi
3-6-luokkalaisten iltapäiväkerhojen tavoitteena on synnyttää uusia liikunnallisia harrasteryhmiä lapsille, edistää lasten hauskaa ja monipuolista liikkumista sekä innostaa passiivisia ja erityistä tukea tarvitsevia lapsia liikkumaan.
- Löydä liikunta kerhomallin tuominen iltapäiväkerhoihin
- Löydä liikunta kerhokapteeni- ja ohjaajakoulutukset
- Liikkujaksi koulutus, innosta vähän liikkuvat onnistumaan
-Taitavaksi liikkujaksi
- Ohjaajatapaamisten tavoitteena on ohjaajien tapaaminen koulutuksellisen teeman merkeissä sekä ohjaustoiminnan sisältöjen ja laadun kartoittaminen. Opetusministeriö tukee tapaamisia niin, että toimijoille tapaamiset ovat ilmaisia. Ota yhteyttä, niin sovitaan tapaaminen maarit.toivola@lapli.inet.fi p. 314 085
Koulutuskalenteri
|