Leikitellen luistimilla (4h)
Luistelemaan oppii leikkimällä. Sovellettuina monet pelit ja leikit sopivat toteutettavaksi sekä jalan että luistimilla - siis koko talven ajan keleistä riippumatta. Koulutuksessa käydyn perustiedon lisäksi koulutusmateriaalissa on runsaasti ideoita luistelukentille ja kaukaloihin.
40€ / henk. (OPM tukee iltapäiväkerho ohjaajien koulutusta, heille koulutuksen hinta 30€)
--------
Sujuvasti suksilla (3h)
Tiesitkö, että suksilla voi pelata vaikka sählyä, ja että hiihtotaito eri tekniikkoineen kehittyy parhaiten liekin lomassa? Sujuvasti suksilla -koulutuksessa keskustellaan hiihtovarusteista, hiihdon opettamisesta ja hiihtotekniikoiden perusteista. Koulutuksessa hiihdetään itse ja pääroolissa ovat hauskat hiihtoleikit.
35€ / henk. (OPM tukee iltapäiväkerho ohjaajien koulutusta, heille koulutuksen hinta 25€)
--------
Pelkkää vettä (3h)
Koulutus sisältää sekä aroille että rohkeille pikkuviikareille suunniteltuja tuokioita veteen totuttautumisessa. Opetuksen apuna käytetään erilaisia välineitä, mielikuvia, satuja, leikkejä ja lauluja. Koulutusmateriaalin avulla voit edetä viikareiden kanssa aina alkeisuintiin asti.
35€ / henk. (OPM tukee iltapäiväkerho ohjaajien koulutusta, heille koulutuksen hinta 25€)
--------
Seikkailuliikunta (9h)
Seikkailu kiehtoo sekä tyttöjä että poikia. Seikkailuliikunnan keinoin lapset oppivat helposti yhteistoiminnan taitoja sekä kehittävät omaa ongelmanratkaisukykyään. Koulutuksen aikana rakennetaan oma seikkailurata ja käydään läpi lapsiryhmissä kokeiltuja vaihtoehtoja.
60€ / henk. (OPM tukee iltapäiväkerho ohjaajien koulutusta, heille koulutuksen hinta 30€)
--------
Esiopetusta liikunnan keinoin (9h)
Onko ryhmässäsi tai luokassasi lapsia, jotka eivät malta pysyä paikoillaan, vaikka haluaisivat oppia? Liikunta on kielen oppimisen väline ja toiminnallinen matematiikka on hauskaa. Koulutuksessa tutustutaan liikunnallisiin tapoihin oppia ja opettaa kognitiivisia taitoja.
60€ / henk.
--------
Pallotellen (6h)
Pallo on välineenä kiehtova ja innostava. Ihan pienimmät lapset haluavat oman pallon, isommat lapset haluavat pelata. Peli-iloon pääsee pelaamalla! Tässä koulutuksessa käytetään paljon erilaisia palloja ja opetellaan pienille lapsille sopivia pelimuunnelmia.
50€ / henk. (OPM tukee iltapäiväkerho ohjaajien koulutusta, heille koulutuksen hinta 30€)
---------
Vekara Vipellys -liikuntaa alle 3-vuotiaille (3h)
Alle 3-vuotiaiden lasten elämä on liikkumista ja kaikki tilat ovat liikuntatiloja. Koulutukselta saat tietoa ja käytännön keinoja alle 3-vuotiaiden lasten monipuoliseen liikunnan toteutukseen. Alle kolmevuotiaan liikunnassa lähdetään liikkeelle omasta kehosta ja sen hallinnasta; mitä keholla voi tehdä, mitä kehoon kuuluu, miten kehoa voi liikuttaa eri suunnissa, tilassa tai tasoissa aikaa ja voimaa vaihdellen, yksin, kaksin tai ryhmän kanssa.
35€ / henk.
--------
Päivähoidon liikuntakasvatus (6h)
Koulutuksessa tarkastellaan liikuntaa kokonaiskehityksen tukijana. Koulutuksen tavoitteena on monipuolisten ja hauskojen käytännön harjoitusten kautta käynnistää liikunnan opetussuunnitelmatyö päivähoidon toimipisteissä.
50€ / henk.
--------
Liikuntaa pienissä tiloissa (3h)
Liikkuvat lapset eivät välttämättä tarvitse salia tai kenttää. Pienessäkin tilassa saa aikaan iloista liikettä ja sykkeen nousemaan. Koulutuksessa kokeillaan käytännössä miten leikkien ja helposti saatavilla olevien välineiden avulla voi liikkua yhdessä lasten kanssa.
35€ / henk. (OPM tukee iltapäiväkerho ohjaajien koulutusta, heille koulutuksen hinta 25€)
--------
Rytmikkäästi liikkuen (3h)
Rytmikkäästi liikkuen -koulutuksessa liikutaan ja musisoidaan perussykkeen tahdissa. Liike ja musiikki tukevat toisiaan, kun käytetään kehonsoittimia, leikitään palloilla ja lorutellaan. Koulutuksessa käytetääm Vauhtivarpaat cd:ltä tuttuja kappaleita ja tehdään rytmikkäitä liikuntaleikkejä ja -harjoitteita, joita on helppo toteuttaa lapsiryhmän kanssa.
35€ / henk. (OPM tukee iltapäiväkerho ohjaajien koulutusta, heille koulutuksen hinta 25€)
--------
Nassikkapaini (3h)
Nassikkapaini on vauhdikas vaihtoehto tytöille ja pojille ja toimii pienissäkin tiloissa. Nassikkapaini on luvallista kamppailua, puristamista, puristetuksi tulemista, toisen koskettamista, tasapinoilua, koordinaation kehittämistä. Kisailu on kivaa, kokeile!
35€ / henk. (OPM tukee iltapäiväkerho ohjaajien koulutusta, heille koulutuksen hinta 25€)
--------
Temppuillen taitavaksi (6h)
Temppuilu on hauskaa leikkiä ja kokeillen oppimista. Koulutuksessa tutut telineet ja välineet houkuttelevat näkemään lapsen jatkuvan liikkeellä olon uudella tavalla. Tasapainoiluleikkeihin sopii yhtä hyvin jumppapenkki ja puunrunko, kuperkeikka onnistuu patjalla tai nurmikolla ja erilaista hyppyjä voi harjoitella millä tahansa pehmeällä alustalla. Koulutuksessa opetellaan mm. kuperkeikassa avustamista tarkastellaan liikkumaan oppimista osana kasvua ja kehitystä.
50€ / henk. (OPM tukee iltapäiväkerho ohjaajien koulutusta, heille koulutuksen hinta 30€)
--------
Lumen avara maailma (3h)
Lapsillamme on ihana leikkielementti -lumi. Lumeen voi piirtää, siihen voi tehdä enkeleitä. Lunta voi veistää, sulattaa, jäädyttää ja siitä voi rakentaa. Lumen avulla lapset voivat toteuttaa itseään ja vastaanottaa yhä ihanampia haasteita. He liikkuvat mielellään ulkona, kun heille annetaan siihen mahdollisuus sekä ajallisesti että virikkeellisesti.
35€ / henk.
--------
Liikettä pihaleikkeihin (3h)
Pihaleikit -kurssilla palautetaan mieliin vanhoja pihaleikkejä ja keksitään itse uusia. Leikeissä toistuu sovitut säännöt, eri-ikäisten yhdessä leikkiminen, ryhmässä toimiminen ja toisilta oppiminen - tietenkin myös jäänitys ja hauskuus. Koulutusmateriaalista läytyy ohjeita niin ruutuhyppelyyn kuin piilo- ja juoksuleikkeihinkin. Osa leikeistä sopii sellaisenaan koulun pihalle välituntiliikunnaksi.
35€/ henk. (OPM tukee iltapäiväkerho ohjaajien koulutusta, heille koulutuksen hinta 25€)
--------
Virikkeitä lasten liikuntaan (3h)
Koulutus on vauhdikas kooste erilaisista liikunnalisista leikeistä. Välineinä mm. leikkivarjo, ilmapallot ja nystyräpallot. Tämä koulutus sopii mainiosti vaikkapa yhteisen suunnittelupäivän aloittamiseksi.
35€ / henk.
--------
Virikkeitä liikkuviin leikkeihin (3h)
Mikä tahansa leikki voi muunneltuna olla liikuntaleikki. Koulutuksessa käytetään puolapuita monipuolisesti, herätellään aistit liikkeelle ja kokeillaan erilaisia rentotustapoja. Tähän koulutukseen tarvitset mukaasi pyykkipoikia ja pussilakanan.
35€ / henk. (OPM tukee iltapäiväkerho ohjaajien koulutusta, heille koulutuksen hinta 25€)
--------
Liikuntaleikkikoulu -pienten lasten monipuolista liikuntaa
Liikuntaleikkikoulu on 3-6-vuotiaiden lasten monipuolinen liikuntaohjelma. Liikuntaleikkikoulun ohjaajakoulutus, tuntimallit ja toimintatapa edistävät pienten lasten liikuntaa mm. urheiluseuroissa, MLL -yhdistyksissä, seurakunnissa ja päivähoidossa. Vapaa-aikana toimiva harrastusmuotoinen Likkuntaleikkikoulu on osa yhdistysten ja urheiluseurojen toimintaa. Päivähoidossa Liikuntaleikkikoulu -ohjelma tukee päivähoidon liikuntaksvatustyötä. Päivähoitoon ei perusteta Liikuntaleikkikoulua kerhomuotoisena, vaan sen tuntimallien sisältöjä sovelletaan lapsiryhmä ja päivähoidon tilat huomioiden. Liikuntaleikkikoulun vahvuutena on lapsen liikunnallisen kehityksen pohjalta rakennetut suunnitelmalliset tuntiohjelmat ja koulutetut aikuiset ohjaajat. Liikuntaleikkikoulun avulla ohjattu liikunta on tavoitteellista, monipuolista ja hauskaa. Toiminnan tavoitteena on lasten liikuntamahdollisuuksien lisääminen.
Liikuntaleikkikoulun ohjaajakoulutus (18h)
Liikuntaleikkikoulun 18 tunnin ohjaajakoulutus on laaja tietopaketti lasten liikunnasta. Koulutuksesta ohjaaja saa Liikuntaleikkikoulun ohjaajan oikeudet ja käyttöönsä neljän vuoden liikuntaohjelman. Koulutuksen parasta antia ovat mm. leikinkehittely, liikunnan perustaitojen kehittyminen, liikuntatekijöiden ja erilaisten ohjaustapojen käyttö osana monipuolista lasten liikuntaa. Koulutuksen jälkeen Liikuntaleikkikoulu käynistetään yhdistyksissä tai päivähoidossa.
165€ / henk.
|