https://www.lapinliikunta.com/

Korona-avustukset liikunta- ja urheiluseurojen toiminnan turvaamiseksi nyt haettavissa

1.6.2021

Opetus- ja kulttuuriministeriö on avannut liikunta- ja urheiluseurojen haettavaksi avustuksen, jolla turvataan lasten ja nuorten harraste-, kilpa- ja huippu-urheilutoimintaa koronaepidemian aikana. Avustukset kuuluvat kulttuuri-, liikunta- ja tapahtuma-alan koronatukipakettiin, joka sisältyy vuoden 2021 toiseen lisätalousarvioesitykseen.

Avustuksella turvataan yhdistysmuotoisten liikunta- ja urheiluseurojen toiminnan jatkumista koronapandemian aiheuttamien taloudellisten vaikeuksien osalta. Avustusta voivat hakea liikunta- ja urheiluseurat lasten ja nuorten harrastetoiminnan ja kilpa- ja huippu-urheilutavoitteisen toiminnan turvaamiseksi koronaepidemian aikana. Avustuksella voi kattaa tappioita ja kustannuksia, joita on syntynyt esimerkiksi toiminnan väliaikaisesta keskeytymisestä tai uudelleenjärjestelyistä sekä vuokra- ja palkkakustannuksista.

Avustusta voi hakea 1.2.–31.5.2021 aiheutuneisiin kustannuksiin. Ministeriö voi käyttää avustuksiin enintään 4,5 miljoonaa euroa.

Hakuaika päättyy 15.6.2021 klo 16.15. Päätökset avustuksista tehdään kesäkuussa.

Hakijan tulee varmistaa välittömästi, että yhteisön asiointivaltuudet ovat kunnossa, sillä hakemuksen lähettäminen on mahdollista vain tarvittavilla asiointivaltuuksilla.

Hakuilmoitus löytyy OKM:n verkkosivuilta: Covid-19 pandemia-avustus liikunta- ja urheiluseuroille 2021

Usein kysyttyä kulttuurin, liikunnan ja tapahtuma-alan tukipaketista -sivusto

Lisätietoja opetus- ja kulttuuriministeriöstä:

Ylitarkastaja Sari Virta, puh. 0295 330 377
Ylitarkastaja Kari Niemi-Nikkola, puh. 0295 330 013