Liikettä ja hyvinvointia työyhteisöön Buusti360-ohjelmalla

13.1.2020

Liikunnan aluejärjestöjen Buusti360-palvelu tarjoaa työyhteisöille liikettä ja hyvinvointia valtakunnallisesti. Uudet www.buusti360.fi kotisivut on nyt avattu. Laitilalaisella Finn Lamexilla Buusti360-palvelua on jo hyödynnetty vuoden verran henkilöstön hyvinvoinnin lisäämiseen.

Mitä tekee yritys, kun tilauskirjat ovat täynnä pitkäksi aikaa? Osa saattaisi heittää jalat pöydänreunalle ja hengähtää hieman. Laitilassa nähtiin asiat toisin! Bussien ja työkoneiden laminoituja tuulilaseja valmistavalla Finn Lamexilla haluttiin, että linjastolta pukkaa priimaa – ja sitähän tulee, kun yrityksen tärkein voimavara, eli henkilöstö, voi hyvin.

”Haluamme pitää kiinni osaavista työntekijöistämme. Ammatti vaatii erikoisosaamista, joten on tärkeää, että saamme työntekijät viihtymään ja voimaan hyvin”, yrityksen tekninen johtaja Seppo Kivimäki sanoo.

Finn Lamex ja Lounais-Suomen Liikunta ry:n asiantuntija Jukka Läärä laativat yhteistyössä henkilöstön, työterveyden ja Laitilan kaupungin kanssa suunnitelman, miten henkilöstön hyvinvointia lähdetään edistämään käytännössä.

”Jukan kanssa oli helppo keskustella ja suunnitella juuri meidän yrityksellemme sopivaa toimintaa”, Kivimäki kertoo. 

Jukka Läärä toteaa, että menestyvän yrityksen täytyy olla edelläkävijä myös henkilöstön hyvinvoinnin huomioonottamisessa.  

”Kun halutaan saada aikaan pysyviä tuloksia, on yrityksen toimintakulttuuriin saatava aikaan muutoksia. Liikunnan aluejärjestöjen Buusti360-palvelun kautta tarjoamme valtakunnallisesti asiantuntijoita ja työkaluja tätä edistämään”, Läärä kommentoi.

Lähtötason selvityksestä pohjaa tavoitteille

Finn Lamexilla hyvinvoinnin kehittäminen aloitettiin Kehon kuntoindeksi-testeillä, jotka antoivat paljon tietoa sekä työntekijöille heidän omasta lähtötilanteestaan että yritykselle laajemmin koko henkilöstön hyvinvoinnista. Hyvinvointitoiminta jatkuu yrityksen omilla liikuntavuoroilla, joilla on tarjolla muun muassa jumppaa ja pelejä.

Kivimäki heittäytyi myös omalla persoonallaan mukaan Finn Lamexin hyvinvoinnin kehittämiseen. 

”Koulutimme hyvinvointiagentteja ja toimin itse agenttien toiminnan mahdollistajana koodinimellä 007”, hän kertoo.

Hyvinvointiagentit hoitavat hyvinvointitoiminnan markkinoinnin yrityksen sisällä. Läärä toteaa tämän olevan avainasemassa.

”Saimme henkilöstöltä alkutilan kartoituksesta hyviä nostoja siitä, mitä he haluavat ja hyvinvointiagenttien avulla halusimme varmistaa, että asiat menevät eteenpäin”, hän selventää. 

Positiivisen tekemisen kautta kohti muutosta

Seppo Kivimäki on tyytyväinen toiminnan aloittamiseen. 

”Näemme nyt kokonaisuuden selvemmin ja haluamme Buusti360-toiminnan olevan luonnollinen osa yrityksen toimintakulttuuria myös tulevaisuudessa.”

Jukka Läärä on samaa mieltä. Hän kokee onnistumisen elämyksiä jokaisesta kohtaamisesta, joka johtaa yksilön innostumiseen omasta hyvinvoinnista. Yrityksille Läärällä on selkeä viesti.

”Buusti360 ohjelman avulla muokataan yrityksen toimintakulttuuria positiivisen tekemisen kautta. Kun työhyvinvointi on mukana kaikissa toiminnoissa, syntyy tuloksia.”

Buusti360 faktaa:

-Toimintaa järjestää 15 Liikunnan aluejärjestöä ympäri Suomen. Lapissa asiantuntijana toimii Lapin Liikunta ry.
-Hyvinvointiohjelma tarjoaa yrityksille monipuolisia ja räätälöityjä palveluja liikkeen ja hyvinvoinnin lisäämiseen
-Mukana on laaja asiantuntijoukko, josta löytyy osaajia eri työhyvinvoinnin osa-alueille.


Lisätietoja:

Terveysliikunnan kehittäjä Iida Kallo
iida.kallo@lapinliikunta.fi
p. 040 8329 321