https://www.lapinliikunta.com/

Lapin 148 nuoren kesätyöpaikka löytyy urheiluseurasta

19.6.2023


Lapin Liikunta ja 14 muuta Liikunnan aluejärjestöä jakavat opetus- ja kulttuuriministeriöltä saamansa noin 2,5 miljoona euroa edelleen urheiluseuroille, jotka työllistävät ja osallistavat nuoria erilaisiin kesätöihin. Valtakunnallisesti Liikunnan aluejärjestöt ovat jakaneet 3292 kesätoiminnan avustusta nuorten kesätyöllistämiseen. Liikunnan aluejärjestöjen edelleen jakaman Seurojen kesätoiminta-avustuksen turvin lajien seurat eri puolilla Suomea saavat lisättyä ja kehitettyä lapsille ja nuorille suunnattua harrastus- ja kesätoimintaa. 

Lapin Liikunnan  alueelle tukea myönnettiin 105 000 €, joka jaettiin edelleen 47 urheiluseuralle. Summalla työllistyy kesän aikana 148 nuorta, jotka ovat iältään 15-29-vuotiaita. Tähän määrään sisältyy Lapin Liikunnan kahden nuoren työllistäminen lasten Sporttileirin suunnittelu- ja ohjaustöihin. Seuroille myönnettiin yhdestä yhdeksään kesätyöseteliä. Lisäksi Lapin Liikunnalle myönnettin tukea koulutusten järjestämiseen, liittyen työantajana toimimiseen seuroissa ja kesätyöllistettäville nuorille liikunnan ohjaamiseen.

Seuroille jaettava avustus on suuruudeltaan 700 euroa/palkattava nuori. Avustuksen käyttöaikana on 1.4.-30.9.2023. Seurat palkkaavat nuoria pääasiassa erilaisiin kesäajan lasten ja nuorten liikunnan ohjaustehtäviin. Avustus mahdollistaa nuorille mielenkiintoisia ja monipuolisia kesätyömahdollisuuksia, sekä auttaa heitä kartuttamaan osaamistaan.


Opetus- ja kulttuuriministeriö jakoi haun perusteella Seurojen kesätoiminta-avustusta (erityisavustus) liikunnan aluejärjestöille jaettavaksi edelleen lasten ja nuorten harrastus- ja kesätoiminnan lisäämiseen seuroissa.

Lue lisää seurojen kesätoiminta-avustuksesta:

Erityisavustukset valtionapukelpoisille liikunnan aluejärjestöille lasten ja nuorten harrastus- ja kesätoiminnan lisäämiseen seuratoiminnassa - OKM - Opetus- ja kulttuuriministeriö


                             Kesätoiminta-avustusta 2023 saaneet seurat kunnittain

                                                Lapin Liikunnan toiminta-alue

 

Inari
Inarin Ilves Ry
Inarin Yritys Ry
Salibandyseura sb-69 ry
Sevetin Peurat ry
Tunturi-Kiekko ry
Kemi
Karihaaran Verkkopalloseura r.y.
Kemin Golf Klubi ry
Kemin Lämärit ry / Cheerleading Jaosto
Kemin Palloseura ry
Kemin Työväen Pursiseura ry
Merilappi United ry
Palloseura Kemi Kings ry
Veitsiluodon Kisaveikot ry
Kemijärvi
Kemijärven Kiekko ry
Kemijärven pallo KP-55 ry
Keminmaa
Keminmaan Pallo ry
Suunta 2000 ry
Kolari
Kolarin Kontio ry
Posio
Posion Pyrintö ry
Ranua
Ranuan Golf ry
Ranuan Peura ry

Rovaniemi
FC Santa Claus Napapiiri ry
Lapin Lukko ry / Paini
Lapin Lukko ry / yleisurheilu
Napapiirin Pesis Team ry
Ounasvaaran Atleetti Klubi ry
Ounasvaaran Hiihtoseura ry
Pohjan Koitto ry
Rovaniemen Kiekko ry
Rovaniemen NMKY /Koripallo ry
Rovaniemen Palloseura ry
Rovaniemen Taitoluistelijat ry
Rovaniemen Verkkopalloseura ry
Rovaniemen Voimistelu ja Liikunta ry
Santa´s United ry
Swimming Club Rovaniemi ry
Taipumattomat ry
Simo
Simon Kiri ry
Sodankylä
Tähti-Volley ry
Sodankylän Pallo ry
Tornio
Karungin Kataja
Football Team Tornio-Kemi ry
Tornio Ice Hockey Club ry
Tornion Pallo -47 ry
Taekwon-Do Tornio ry
Ylitornio
Etelä-Portimo 72 ry

 

Lisätiedot:

Suvi Karusaari

Lapin Liikunta ry

Seurakehittäjä

p. +358 40 847 1321
suvi.karusaari@lapinliikunta.fi

Lapset pelaavat koripalloa